TIETOA YRITYKSESTÄ

Olen 43-vuotias vuonna 2019 kosmetologiksi valmistunut kauneudenhoitoalan ja hyvinvoinnin ammattilainen. Jo opiskeluaikana työskentelin samanaikaisesti Herttoniemessä kauneussalongissa harjoitellen erilaisia hoitoja. Tällä hetkellä toimin yksin pienyrittäjänä.

Hoitovalikoimaani kuuluvat käsi- ja jalkahoidot, erilaiset vartalohoidot ja kasvohoidot. Asiakkaiden toiveesta olen tehnyt myös yritys- ja kotikäyntejä, mitkä ovatkin tulleet erittäin suosituiksi hoitomuodoiksi. Olen sosiaalinen, iloinen ja lämminsydäminen. Erityisesti ikäihmisiltä olen saanut paljon positiivista palautetta. Työhöni suhtaudun hyvin vastuullisesti. Asiakkaan tarpeiden kuunteleminen on kaikessa lähtökohtani.

Minulla on kaksi alakouluikäistä tytärtä. Kasvoin itse maaseudulla ja arvostan suuresti luonnon vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Kosmetologiksi valmistuessa haaveilin, että voisin työskennellä käyttäen tuotteita, jotka tukisivat ihmisen luonnollista tasapainoa sekä parantaisivat ja vahvistaisivat ihoamme ollen täysin turvallisia myös herkimmillekin.

Uskalla haaveilla... ja siitä voi tulla totta!

Jonakin päivänä satuin paikkaan, mistä tullessani kotiin en saanut unta...

Tämä se oli – aito, ihastuttava, turvallinen ja aina aurinkoinen Lakshmi!

Haluan viedä hyvää eteenpäin. Ja sitä mitä teen, teen aina suurella sydämellä!

Kaiken tämän toteutumisessa haluaisin erityisesti esille tuoda ihmiset, kenen apu ja tuki on ollut minulle äärimmäisen tärkeitä!

Ihanat TERLE, VILLE, TARJA, SANNA, PIRJO, SALLA ja SATU!

Ja kiitos, Linda ja Franco Canteri, että olette luoneet jotain niin suurenmoista!

Minulle on tärkeintä tarjota Sinulle aina huolellista työn jälkeä, sekä hyvää oloa!​

Olen läsnä, kun tarvitset ja poissa, kun haluat nauttia rauhassa hetkestä!​

Käytän kasvo-ja vartalohoidoissa sekä hieronnoissa vain luontaisia tuotteita.

Tule ja ihastu!

Ajanvaraukset puh. 0443420008